12.3.2010 OSA I, Eija Mäkinen

1. Asianosaisen kuuleminen on tärkeä periaate hallinnossa. Selvitä, millon asianosaista on kuultava. Kuulemisperiaatteesta on säädetty myös poikkeuksia. Mitä ne ovat? Millä poikkeussäännöksiä voidaan perustella?

2. Onko seuraava väite oikein vai väärin. Perustele vastauksesi. Pisteet tulevat ensisijassa yksityiskohtaisista perusteluista.

Julkisuuslakia ei sovelleta valtion liikelaitoksiin eikä valtion yhtiöihin, kunnan tytäryhteisöihin, tasavallan presidenttin, eduskuntaan, eduskunnan virastoihin eikä eduskuntaryhmiin eikä yksityisiin toimijoihin.

Kuntaan saapunut virkahakemus on julkinen sillä hetkellä kun se saapuu kirjaamoon. Toinen viran hakija ja kuka tahansa muukin voi saada tiedon kaikista hakemuksista ja hakemusten kaikista mahdollisista liitteistä.

Kaikki liike-tai elinkeinotoimintaan liittyvät tiedot ovat salaisia, eikä niistä saa antaa tietoja kennelekään.

Viraston sisällä tehty henkilöstön työhyvinvointibarometri on sellainen asiakirja, josta ulkopuolisille, esimerkiksi lehdistölle, ei saa antaa tietoa.

Asiakirja, joka liittyy asian valmisteluun, ei ole julkinen eikä siitä saa antaa tietoa ennen asian ratkaisemista. Tälläisiä ovat esimerkiksi talousarvion valmisteluasiakirjat ja asian käsittelyä varten hankitut tai tehdyt selvitykset.

3. Hallintolain esteellisyysperusteet esimerkein.

4. Luottamuksensuojan periaate hallintomenettelyssä.

19.2.2010 OSA I, Eija Mäkinen

Kielilainsäädännön luentopäiväkirja korvaa yhden kysymyksen ja hallinto-oikeuden luentopäiväkirja toisen. Mikäli et ole jättänyt luentopäiväkirjoja vastaa kaikkiin kysymyksiin.

1. Mitä tarkoitetaan seuraavilla käsitteillä
-välillinen julkishallinto
-oikeusharkinta/ tarkoituksenmukaisuusharkinta
-oikeusvoima/ lainvoima
-asianosainen
-eriävä mielipide

2. Mitä tarkoitetaan liike- ja ammattisalaisuuksilla? Millä edellytyksillä liike- ja ammattisalaisuuksista tai elinkeinotoiminnasta voi antaa tietoja?

3. Arvioi seuraavaa tapausta oikeudelliselta kannalta:

A:n kunnassa päätettiin koulun lakkauttamisesta. Koska asian tiedettiin herättävän ristiriitaisia tunteita, kunnassa päätettiin tiedottaa asiasta seuraavalla tavalla:

-asiassa kuullaan kirjeellä kaikkia niitä, joita asia suoranaisesti koskee ja tälläisiksi tahoiksi määritellään koulun rehtori, opettajat ja muu henkilökunta sekä oppilaat ja heidän vanhempansa. Näille osoitetussa kirjeessä pyydettiin viikon sisällä ilmoittamaan mielipide asiasta kunnan kansliaan uhalla, että asia voidaan muuten käsitellä ja ratkaista.

-julkisuuteen asiasta tiedotetaan vasta sen jälkeen kun asia on ollut ensimmäisen kerran esillä koululautakunnassa.

Miten hallintolaki määrittelee tiedottamismenettelyjä ja onko asiassa menetelty oikein? Mitä vaikutuksia oikealla/ virheellisellä menettelyllä on?

4. Yhdenvertaisuus harkintavallan rajoitusperiaatteena

15.12.2009 OSA I, Eija Mäkinen

Vastaa seuraavaan kielilainsäädäntöä koskevaan kysymykseen, mikäli et ole jättänyt kielilainsäädännön luentopäiväkirjaa:

1. Miten perustuslaki ja kielilaki säätelevät kielellisten oikeuksien määräytymistä asiointikielen osalta, kun kysymys on yksilön oikeuksia koskevasta asiasta?

Vastaa vielä seuraaviin kysymyksiin. Mikäli olet jättänyt ryhmäluentopäiväkirjan, vastaa vain kahteen kysymykseen.

2. Selvitä, miten hallintolaki määrittelee asianosaisen ja muun kuin asianosaisen oikeutta tulla kuulluksi ja lausua mielipiteensä hallintoasiassa. Miten asianosaisen ja muiden kuin asianosaisen oikeudet eroavat toisistaan? Mitä tarkoituksia sääntelyllä tältä osin on?

3. Viran hakijan ja ulkopuolisen henkilön, esimerkiksi toimittajan oikeudet saada tietoja hakupapereista liitteineen, sekä asian käsittelyn yhteydessä kertyvästä asiakirja-aineistosta eroavat toisistaan. Selvitä, miten oikeudet pääpiirteissään eroavat. Selvitä myös, miksi ne eroavat toisistaan.

4. Yhteisöjääviys esteellisyysperusteena valtion ja kunnan toiminnassa. Mitä esteellisyysperuste sisältää? Miten se eroaa valtion ja kunnan toimijoiden osalta?

23.02.2009 OSA I, Eija Mäkinen

Vastaa kaikkiin kysymyksiin:

1.) Mikä on hallintolain soveltamisala.

Selvitä mitä organisaatioita ja tehtäviä koskevia
edellytyksiä hallintolain soveltamiselle kokonaan
tai osittain on.

Määrittele ja huomioi vastauksessasi seuraavat käsitteet:
Hallintopäätös
Tosiasiallinen hallintotoiminta
Hallinnon sisäiset toimet
Yksityisoikeudelliset toimet

2) Mitä tarkoitetaan hallinto-oikeudellisilla periaatteilla. Määrittele lyhyesti niiden olennaiset piirteet ja anna jokaisen periaatteen rikkomisesta yksi esimerkki.

3) Asianosaisen kuuleminen hallintoasiassa. Selvitä milloin, mistä ja miten asianosaista on kuultava ja milloin ei.

4) A:n kunnassa on haettavana kunnansihteerin virka. Hakuajan kuluessa kunnan kansliaan saapuu asiasta yleisesti kiinnostunut Pohjalaisen toimittaja sekä virkaa hakenut Maija M. Nämä pyytävät saada nähdä virkaa hakeneiden henkilöiden hakupaperit kaikkine liitteineen.

Toimistosihteeri kieltäytyy antamasta tietoja asian käsittelyn tässä vaiheessa, koska hakuaika ei ole vielä kulunut umpeen. Toisekseen osa virkaa hakeneista on ilmoittanut, ettei halua nimeään julkisuuteen, minkä vuoksi hakupapereita ei voi myöhemminkään näyttää. Lisäksi toimistosihteeri toteaa, ettei pyytäjille voitaisi ollenkaan näyttää hakijoiden ansioluetteloa, lääkärintodistuksia eikä psykologisia soveltuvuustestejä, koska tiedot ovat julkisuuslain mukaan salaisia.

Arvioi tilannetta oikeudellisesti ja vastaa seuraaviin kysymyksiin:
Miten määräytyy toimittajan ja virkaa hakeneen Maija M:n oikeus saada tiedot? Ovatko mainitut asiakirjat julkisia vai salaisia ja millä perusteilla niistä voi/ei voi saada tietoa? Mitä julkisuuslain mukaisia keinoja tietojen pyytäjillä on käytettävissään? Perustele hyvin, pisteet tulevat hyvistä perusteluista!

23.02.2009 OSA II, Eija Mäkinen

Vastaa kaikkiin kysymyksiin:

1) Mitä eroja on hallintovalituksessa ja kunnallisvalituksessa? Mistä erot johtuvat?

2) Oikeudenkäyntikulujen määräytyminen hallintolainkäytössä.

3) Mitä hallinto-oikeudessa tarkoitetaan lainvoiman ja oikeusvoiman käsitteillä?

4) Hallintokantelu ja prosessuaalinen kantelu, niiden erot ja käyttöala.

27.2.2007 Eija Mäkinen

1.Esteellisyysperusteet kunnan ja valtion hallinnossa
a)Selvitä ensin hallintolain mukaiset esteellisyysperusteet pääpiirteittäin
b)Selvitä sen jälkeen, miten esteellisyysperusteet valtion ja kunnan hallinnossa poikkeavat toisistaan

2.Julkisuusperiaatteen soveltaminen seuraavassa tapauksessa:
a)Pohjalaisen toimittaja pyytää saada nähdä kaupunginjohtajan virkaa hakeneiden hakupaperit kaikkine liitteineen (ansioluettelo, lääkärintodistukset), sekä kunnassa laaditun yhdistelmän sekä asiassa mahdollisesti pyydetyt lausunnot. Toimittaja haluaa tiedot myös hakijoiden psykologisista soveltuvuustesteistä sekä mahdollisesti tehdyistä huumausainetesteistä.

Kanslianhoitaja näyttää kaikki hakupaperit liitteineen sekä ilmoittaa, että huumausainetestejä ei ole vielä tehty.

Onko kanslianhoitaja menetellyt oikein? Perustele, pelkkä väite ei riitä.

b)Hakijoista anne Ansio pyytää nähdäkseen vastaavat asiakirjat. Myös hänelle asiakirjat näytetään. Onko kanslianhoitaja tässä tilanteessa menetellyt oikein? Perustele, pelkkä väite ei riitä.

3.Kunnallisvalituksen ja hallintovalituksen keskeiset erot.
4.Oikeusvoiman ja lainvoiman käsitteet. Selvitä esimerkein.

HALLINTO-OIKEUS
8.12.2006

Vastaa kaikkiin kolmeen kysymykseen.
1. Miten määräytyy asianosaisen tiedonsaantioikeus hallinnossa? Selvitä asianosaisen oikeutta saada tieto erilaisista ja asian eri käsittelyvaiheessa olevista asiakirjoista. (Mäenpää ja luennot.)
2. Mitä tarkoitetaan tarkoitussidonnaisuuden periaatteella? Mikä on periaatteen sisältö ja oikeudellinen merkitys? Kuvaa periaatteen velvoitteita esimerkein. (Mäenpää ja luennot.)
3. Miten määräytyy yhdistysten ja erilaisten etujärjestöjen sekä viranomaisten valitusoikeus hallintolainkäytössä? (Hallberg ja luennot.)

Hallinto-oikeus JOIK 1003
Nina Herala 18.3.2006

1. Hallintopäätöksessä olevan virheen korjaaminen?
2. Esteellisyys julkisessa hallinnossa?
3. Tiedoksisaaminen hallintolain (434/2003) mukaan?

Ellet laadi hallintolainkäytön osuudesta oppimispäiväkirjaa, vastaa myös teoksen Hallberg-Ignatius-Kanninen perusteella seuraavaan kysymykseen:
4. Kunnallisvalituksen ja hallintovalituksen pääasialliset erot?

Hallinto-oikeus JOIK 1003
Nina Herala 14.1.2006

1. Asianosaisen tiedonsaantioikeus julkisuuslain(Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta, 621/1999) mukaan?
2. Hallintopäätöksessä olevan virheen korjaaminen?
3. Esittelijän vastuu hallinnossa?

Ja sitten jos ei tehny hallintolainkäyttölaista opp.päiväkirjaa niin vastattiin myös kysymykseen:
4. Päätöksen valituskelpoisuus hallintolainkäyttölaissa?