7.2.2009 Olli-Pekka Viinamäki

Vastaa seuraavista kysymyksistä kolmeen korkeintaan kahden sivun mittaisella essee-vastauksella.

1. Mitkä ovat hyvän hallintotavan periaatteet unionissa? Erittele periaatteet ja pohdi niitä unionin päätöksenteon kannalta.

2. Erittele Euroopan unionin talousarvion periaatteet sekä tulot ja menot.

3. Mitkä kolme muotoa Väyrynen erottaa globalisaation hallinnasta? Erittele muodot ja niiden keskeinen sisältö.

4. Erittele sekä 1) haasteet komission toiminnassa ja päätöksenteossa, että 2) ehdotetut kehittämissuunnat.

18.4.2008 Olli-Pekka Viinamäki

Vastaa seuraavista kysymyksistä kolmeen korkeintaan kahden sivun mittaisella essee-vastauksella

1. Mitkä ovat Euroopan hallintotraditiot? Kuvaa kunkin erityispiirteet ja pohdi tradition sisältöä.

2. Kuvaa komission hallintoa ja tehtäviä sekä pohdi haasteita ja kehittämissuuntia komission  työskentelyssä.

3. Mitkä kolme muotoa Väyrynen erottaa globalisaation hallinnasta? Erittele muodot ja niiden keskeinen sisältö.

4. Millaisia ongelmakohtia EU:n  hallinnossa on erotettavissa demokratian kannalta?

1.3.2008 Olli-Pekka Viinamäki

Vastaa seuraavista kysymyksistä kolmeen korkeintaan kahden sivun mittaisella essee-vastauksella.

1. Erittele Suomen EU-asioiden yhteensovittamis- ja Päätöksentekojärjestelmä.

2. Kuvaa päätösten valmistelu EU-tasolla.

3. Mitkä kolme muotoa Väyrynen erottaa globalisaation hallinnasta?

4. Millaisia ongelmakohtia EU:n hallinnossa on erotettavissa demokratian kannalta?

12.1.2008 Olli-Pekka Viinamäki

Vastaa seuraavista kysymyksistä kolmeen korkeintaan kahden sivun mittaisella essee-vastauksella.

1. Mitkä ovat Euroopan hallintotraditiot? Kuvaa kunkin erityispiirteet ja pohdi tradition sisältöä.

2. Kuvaa komission hallintoa ja tehtäviä sekä pohdi haasteita ja kehittämissuuntia komission  työskentelyssä.

3. Millaisia ulottuvuuksia globalisaatiosta ja integraatiosta voidaan erottaa?

4. Millaisia ongelmakohtia EU:n hallinnossa on erotettavissa demokratian kannalta?

30.6.2007 Olli-Pekka Viinamäki

Vastaa seuraavista kysymyksistä kolmeen korkeintaan kahden sivun mittaisella essee-vastauksella.

1. Pohdi manner-eurooppalaisen ja anglosaksisen hallintotradition eroja ja yhtäläisyyksiä (Temmes & Luennot)

2. Miksi komission hallintoa uudistetaan ja millaisia uudistamiskeinoja on ollut käytössä? (Luennot ja Raunio & Wiberg)

3. Pohdi globalisaation ulottuvuuksia ja niihin liittyviä ongelmakohtia (Väyrynen & Luennot)

4. Kuvaa Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmä ja pohdi päätöksentekoon liittyviä haasteita (Luennot & Raunio-Wiberg)

13.4.2007 (3. tentti) Olli-Pekka Viinamäki

Vastaa seuraavista kysymyksistä kolmeen korkeintaan kahden sivun mittaisella essee-vastauksella.

1. Pohdi manner-eurooppalaisen ja anglosaksisen hallintotradition eroja ja yhtäläisyyksiä (Temmes & luennot).

2. Miksi Komission hallintoa uudistetaan ja millaisia uudistamiskeinoja on ollut käytössä? (Luennot ja Raunio& Wiberg)

3. Pohdi globalisaation ulottuvuuksia ja niihin liittyviä ongelmakohtia (Väyrynen& Luennot)

4. Kuvaa Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmää ja pohdi päätöksentekoon liittyviä haasteita (luennot & Raunio –Wiberg)

12.1.2007 Olli-Pekka Viinamäki

Vastaa seuraavista kysymyksistä kolmeen korkeintaan kahden sivun mittaisella essee-vastauksella.

1. Mitkä ovat Euroopan hallintokulttuuriset valtavirrat ja kuvaa kunkin erityispiirteet (Temmes & luennot)

2. Kuvaa päätöksentekoa EU:ssa ja pohdi päätöksenteon haasteita ja kehittämissuuntia (luennot ja Raunio & Wiberg)

3. Millaisia ulottuvuuksia globalisaatiosta ja integraatiosta voidaan erottaa? (väyrynen & luennot)

4. Millaisia ongelmakohtia EU:n hallinnossa on erotettavissa demokratian kannalta? ( luennot & Raunio-Wiberg)

25.3.2006 Olli-Pekka Viinamäki

Vastaa seuraavista kysymyksistä kolmeen korkeintaan kahden sivun mittaisella essee-vastauksella.

1. Pohdi mannereurooppalaisen ja anglosaksisen hallintokulttuurin välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä.

2. Pohdi, millä eri tavoilla integraatiota voidaan perustella – käytä esimerkkejä apuna.

3. Pohdi EU:n organisaatioiden toimivaltasuhteita sekä näissä ilmeneviä ongelmakohtia ja kehittämisstrategioita.

4. Millaisia ongelmakohtia EU:n hallinnossa on erotettavissa demokratian kannalta?

 

 

22.2.2006 Olli-Pekka Viinamäki
1. Pohdi anglosaksisen ja manner-eurooppalaisen hallintokulttuurin eroja ja yhtäläisyyksiä? ( Temmes)
2. Komission hallinnolliset uudistumistarpeet.
3. Globaalin hallinnan eri muodot.

 

20.1.2006 Olli-Pekka Viinamäki

Kaikkiin vastataan ja max. 2 sivua per kysymys.

 

 

1. Pohdi Euroopan hallintokulttuurisia valtavirtoja. (Temmes & luennot)
2. Avoimen koordinaation menetelmä. (luennot)
3. Millaisia ulottuvuuksia globalisaatiosta ja integraatiosta voidaan erottaa? (Väyrynen & luennot)