6.12.2009, kello 23:53
Hallareiden palautepäivät jatkuvat tiistaina 8.12. klo 11-13
Palautepäivät jatkuvat tiistaina klo 11-13 välisenä aikana hallarihuoneella. Piipahda paikalla juomassa Epun keittämät kahvit.
Samalla voit antaa palautetta ainejärjestön ja tiedekunnan toiminnasta, esimerkiksi bileistä ja opetuksen tasosta. Voit siis esittää toiveita siitä millaisia tapahtumia ainejärjestön tulisi järjestää jne.
Palautelomakkeen täyttäneiden kesken arvotaan palkinto.
2.12.2009, kello 23:22
Palautepäivät hallarihuoneella to 3.12. klo 11-13!
Tule juomaan kahvit tai juomaan mehua! Samalla voit antaa palautetta ainejärjestölle tai tiedekunnalle. Mikä mättää, missä on kehitettävää? Nyt on hyvä tilaisuus vaikuttaa esimerkiksi ensi vuoden hallitukseen esittämällä omia toiveita. Huoneella tavataan!
24.11.2009, kello 22:00
Halhallitus 2010!
Hallinnoijat ry:n syyskokous valitsi tänään hallituksen vuodelle 2010.
Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Niina Salmela. Muiden jäsenten
vastuualueet jaetaan hallituksen järjestäytymiskokouksessa.
Hallituksen kokoonpano vuonna 2010:
Niina Salmela, puheenjohtaja
Sanna Hiljanen
Johanna Ranta
Mari Alatalo
Salla Lindholm
Juulia Vihervirta
Marika Eino
Eppu Saarela
Kristiina Kallio
Lauri Partanen
21.5.2009, kello 16:24
TIEDOTE OPISKELIJOILLE
Vaasan yliopisto jakautuu vuoden 2010 alusta kolmeen tiedekuntaan:
kauppatieteelliseen, teknilliseen sekä filosofiseen tiedekuntaan.
Filosofinen tiedekunta muodostuu humanistisen tiedekunnan ja
hallintotieteiden tiedekunnan oppiaineista. Tiedekunnat
vastaavatalansa tutkimuksen ja opetuksen tuloksista, kehittämisestä ja laadusta.
Hallintotieteiden opiskelijoiden osalta muutos merkitsee sitä, että
ainoastaan tiedekunnan nimi ja rakenne muuttuvat. Muutos ei vaikuta tutkintoihin, opintoihin tai niiden suorittamiseen. Pääaineet pysyvät myös ennallaan; aluetiede, hallintotiede, julkisoikeus sekä sosiaali- ja terveyshallintotiede.
Myös suoritettavat perustutkinnot ovat jatkossakin hallintotieteiden kandidaatti (HTK) ja hallintotieteiden maisteri (HTM). Humanistisen alan opiskelijat suorittavat jatkossakin humanististen tieteiden kandidaatin (HuK) ja filosofian maisterin (FM) tutkinnot.
Lisätietoja:
hallintopäällikkö Ilpo Ojala (ilpo.ojala@uwasa.fi)
opintopäällikkö Marja Vettenranta (mrv@uwasa.fi)
5.4.2009, kello 15:59
Rakenneuudistuksesta rakkaudella
Vaasan yliopistossa meneillään oleva rakenneuudistus on herättänyt keskustelua. Monissa tiedekunnissa on perustettu työryhmiä pohtimaan muutoksen aiheuttamia haasteita. Näissä ryhmissä on myös opiskelijaedustus. Hallintotieteiden tiedekunnassa asiasta on kuitenkin
keskusteltu lähinnä suljettujen ovien takana. Hallinnoijat ry. on jo aiemmissa kannanotoissaan peräänkuuluttanut avointa keskustelukulttuuria ja dialogia henkilökunnan ja opiskelijoiden välille. Viimeksi vuoden alussa käydyssä sosiologia-keskustelussa tämä oli esillä, ja tällöin tiedekunnan hallinnonkin puolelta luvattiin ottaa opiskelijat paremmin mukaan päätöksentekoon.
Hallinnoijat ry. vaatii välittömiä toimenpiteitä työryhmän perustamiseksi, jonka tehtävänä on pohtia tiedekunnan tulevaisuutta rakenneuudistuksen jälkeen. Yliopiston hallitus päättää rakennemallista kokouksessaan 17. huhtikuuta, joten olemme jo auttamattomasti myöhässä. Emme voi tehdä samaa virhettä rakennemallipäätöksen jälkeen. Työryhmään tulee ottaa mukaan laaja opiskelijaedustus.
Emme lähde tässä kannanotossa esittämään omia rakennemalliehdotuksia, mutta kehotamme tiedekuntaa pohtimaan kriittisesti oppiaineidemme tieteellisiä rajapintoja, sen sijaan että etenemme sammutetuin lyhdyin kohti uutta tiedekuntamallia, joka ei tuo koulutukseemme lisäarvoa, saati tue yliopistomme strategiassa mainittua monitieteellistä liiketoimintaorientoitunutta koulutusta. Nykyisessä korkeakoulukentässä vallitsevat paineet pakottavat yliopistot ja tiedekunnat profiloitumaan entistä selkeämmin.
Kokoisellamme tiedekunnalla ei ole varaa kaikessa hiljaisuudessa sulautua uusiin rakenteisiin, jotka tekevät profiilistamme entistä epäselvemmän. Tulevaisuuden haasteita, joihin on vastattava, ovat mm. rahoituksen varmistaminen, aseman säilyttäminen mahdollisesti kaventuvassa yhteiskuntatieteellisessä tutkimus- ja koulutusverkostossa
sekä laadukkaan opiskelija-aineksen rekrytoiminen tiedekuntaamme.
Hallinnoijat ry. ei halua nähdä tiedekuntamme kuihtuvan pois muuttuvassa
toimintaympäristössä, mihin nykyinen linja väistämättä johtaa.
Hallinnoijat ry.
4.4.2009, kello 0:48
Hallinnoijat ry:n virallinen ilmoitustaulu!
Hallinnoijat ry:n virallinen ilmoitustaulu löytyy vastapäätä h-huonetta. Eli Fabriikin kolmannesta kerroksesta. Myös ylioppilaskunta käyttää samaa ilmoitustaulua. Virallista ilmoitustaulua ei siis enää löydy netistä.
16.1.2009, kello 16:04
Hallinnoijat ry:n kannanotto sosiologian tilanteesta
Sivuuttaako hallintotieteiden tiedekunta hyvän hallintotavan?
Hallintotieteiden tiedekuntaneuvosto käsittelee maanantaina 19. tammikuuta sosiologian asemaa Vaasan yliopistossa. Esityksen mukaan sosiologiaan ei oteta uusia pääaineopiskelijoita kevään 2009 haussa.
Hallinnoijat ry ei pidä tavasta, jolla asia on hoidettu. Opiskelijat on sivuutettu päätösehdotuksen valmistelussa. Tiedekuntaneuvosto päätti esittää sisäänottomäärien ennallaan pitämistä elokuun kokouksessaan. Yliopiston hallitus vahvisti päätöksen lokakuussa. Haluaisimme tietää, mikä on muuttunut näin lyhyessä ajassa? Ihmettelemme, miksei asiasta ole keskusteltu avoimesti opiskelijoiden kanssa?
Tiedekunta järjestää sosiologian tilanteesta keskustelutilaisuuden tiistaina päätöskokouksen jälkeen. Tämä ei edusta hyvää hallintotapaa, jota meille opiskelijoille tiedekunnassa opetetaan.
Sosiologia on yleistiede, joka tukee erityisesti hallintotieteiden, mutta myös muiden yliopistossa opetettavien tieteiden opintoja. Tästä kärsii myös monialainen tiedeyliopistoimago. Tämän lisäksi yliopiston hakuopas keväälle 2009 on jo ehtinyt ilmestyä, sisältäen sosiologian yhtenä hakukohteena. Pääainevalikoimaan sosiologia on lisätty vuonna 2006. Toivommekin, että sosiologiaa koskevia päätöksiä on tehty pidemmälle aikavälille kuin muutamaksi vuodeksi. Opetuksen laatu sosiologiassa on tähän asti ollut loistava, siitä osoituksena sosiologian lehtori Henry Salmisen valinta Vaasan yliopiston vuoden opettajaksi 2007.
Esityksessä perusteena käytetty tutkintojen laadunvarmistaminen ei mielestämme toteudu sosiologian alasajamisella.
Sosiologialla on tilausta tiedekunnassamme.
Hallinnoijat ry. SVOL-Vaasa ry.
Pj Emmi Nieminen Pj Simo Timperi